Karhulan lasitehdas järjesti lasin suunnittelukilpailussa vuonna 1936, jonka tarkoituksena oli löytää uusia esineitä samana vuonna järjestettyyn Milanon triennaali -näyttelyyn. Arkkitehti Alvar Aalto voitti ensimmäisen palkinnon taidelasiehdotuksellaan Eskimoerindes skinnbyxa. Aalto suunnitteli maljakon myös tuttavansa Maire Gullichsenin perustamaan Savoy-ravintolaan, Helsinkiin.

Maljakkoa on kutsuttu myös Savoy -vaasiksi. Aallon epäsymmetriset, pohjamuodoltaan ameebamaiset maljakot ja maljat olivat rohkeaa ja kokeilevaa modernismia. Esineet puhallettiin tavallisesta lasista, ja maljakoiden värit olivat aluksi Karhulan pullolasivärejä, kuten vihreä, rusehtava, vaaleanvihreä sekä kirkas. Aallon maljakoista valmistettiin useita erikokoisia ja -korkuisia versiota, jotka olivat ensi kertaa esillä vuonna 1937 järjestetyssä Pariisin maailmannäyttelyssä Karhulan lasitehtaan osastolla. Sotien jälkeen 1940-60-luvuilla maljakoita tehtiin lähinnä vain Artekin tilauksesta.

Aalto-maljakkoa puhallettiin aluksi puumuotteihin, sitten grafiitti- ja metallimuotteihin. Jokainen Aalto-maljakko puhalletaan tänäkin päivänä käsin suupuhaltamalla. Maljakon massatuotanto alkoi Iittalassa 1980-luvulla, ja nykyään sitä valmistetaan lukuisissa eri väreissä. Maljakkoa viedään jatkuvasti yhä uusiin maihin, ja sen suosio tuntuu olevan lähes ehtymätön. Oikeastaan se on esineperhe ja laajasti tuotteistettu muoto. Sosiologi J. P. Roos on käyttänyt Aalto-maljakon leviämistä esimerkkinä bourdieuläisen maun teorian toteutumisesta: sarjatuotannon välityksellä laaja yleisö voi toteuttaa haluaan samastua alunperin taide-esineeseen verrattavan luksustuotteen omistajiin.